UUTISET

Kotikisa Räyskälässä!
(21.8.2011)

SM-pisteiden jahdissa Alastarolla
(12.6.2011)

SM-sarja käyntiin Botniaringillä
(29.5.2011)

Kauden 2011 kisakalenteri julkaistu!
(21.2.2011)

Rekolle hieno sijoitus EM-finaalista!
(24.10.2010)

Rekolle SM-pronssia
(2.9.2010)

SM-sarja ajettu, Reko lopputuloksissa kolmanneksi!
(29.8.2010)


Lue kaikki uutiset!

 

30.5.2011 SM-SARJA KÄYNTIIN BOTNIARINGILTÄ

RoadRacingin SM-kausi käynnistyi tuttuun tapaan Botniaringiltä. Viime vuonna Reko sijoittui Triumphillaan (joka on alla myös kuluvalla kaudella) kauden avauskisassa toiseksi, joten odotukset kisan suhteen olivat korkealla. Tiedostettuna kuitenkin oli, että talven aikana jäi tekemättä perinteinen harjoitusmatka Keski-Eurooppaan, joten harjoituskilometrejä kauteen lähdettäessä ei ollut alla kovinkaan paljon. Toki Reko kerkesi jo käydä ottamassa tuntumaa Ruotsin mestaruussarjaan mutta tuloksena oli ensimmäisestä lähdöstä 11. sija ja toinen lähtö päätyi hallittuun keskeytykseen sateen yllättäessä kuivankelin renkailla lähteneen Rekon. Näin ollen ajokilometrejä ei Ruotsistakaan paljon ollut tuliaisina.

Perjantain harjoitukset olivat kuivassa mutta kylmähkössä kelissä. Lauantain aika-ajot ajettiin puolestaan sateessa. Aika-ajoissa Rekon lopullinen sijoitus oli 14:sta. Pyörän ajo-ominaisuuksia saatiin parannettua tasaisesti lauantain aikana mutta ajo oli kuitenkin ”tahmeaa” ja aika-ajoon ei löytynyt hyvää rytmiä, jotta aika olisi parantunut.

Sunnuntain startissa Reko poimi omien sanojensa mukaan ”ainakin yhden rivin ukkoja” ja ajat paranivat tasaisesti kisan loppua kohti. Kierrosaikojen valossa nopeus olisi riittänyt viiden sakkiin mutta kärki oli kuitenkin tällä kertaa jo liian kaukana. Lopputuloksissa Reko oli 9. mutta kisanloppua parantuneet kierrosajat lupailevat parempaa seuraavaan kisaan ajotuntuman parantuessa!

Terveisin
Rekon Tiimi


Takaisin

 

 

 

 

 
   
© Rekoracing 2009-2011

www.magnetphotography.com